...Tai toisinpäin.... Eilen Mona ja Simo kävivät terveystarkastuksissa ja molempien silmät ja polvet olivat terveet ja näin näytettiin vihreää valoa lemmekkäille hetkille.
Lempilapselleni Monalle tämä on odotettu ja viimeinen pentue noin 6,5vuoden iässä, jota tarkoituksella viivyttelin pitkään että näin miten edelliset pentueet varttuvat ja odotin että Simo ei olisi enää "sakkolihaa". Simo on nuori belgiantuonti uros, kohta15kk, mutta osoittanut olevansa luonteeltaan hyvinkin helppo ja sopeutuvainen terrierimäisellä tavalla. Lisäksi vanhemmat ovat jo varttuneempaa väkeä (isä Zappatta (Suzan's Pride Zavabien) 12v ja äiti Titi (Heytrop Tiastorm) 5v) joten heistä jälkikasvuineen tiedetään enemmän. Simo on näyttelyissä pyörinyt hienolla menestyksellä nuoreksi kolliksi http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=LOSH1099220&R=339. Luolilla kettutreffien merkeissä kävimme herran ollessa 6,5kk ja passittivat kotiin odottamaan koeikää, sen verran etevä kaveri oli toimimaan jo silloin! Vapaa-aikana Simo leikkii Maikki malinoissin kanssa ja käy agilityssä vaikkei olekaan sen lempiharrastus ;) Mona sen sijaan ei parempaa harrastusta tiedäkään. Ulkomuodollisesti he sopivat myös yhteen mainiosti.
En malta odottaa.... Juoksujen pitäisi alkaa piakkoin!
Mikäli jokin askarruttaa tai olet kiinnostunut saamaan kotiisi perheenjäsenen moneen menoon, toivon mukaan jopa seuraavaksi 15vuodeksi, niin ota yhteyttä annamariharkonen@gmail.com tai 0407690102. Kerron yhdistelmästä mielelläni lisää!
Ja tervetuloa tutustumaan koiriin myös kotonamme :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti